tiistai 28. elokuuta 2012

lastuja

viikon varrella on silmiini sattunut kaikenlaista pientä ihmettä ja sälää;
osa naurattaa ja osa "itkettää".

1
viime viikolla julkaistiin uusi muotilehti. 
uusi lehti on aina iloinen asia ja varsinkin, kun sitä tekevät innokkaat ammattilaiset. Costume varmaankin tähän kategoriaan tulee solahtamaan sutjakasti
(ja erityisesti sen sen jälkeen, kun alkavat tuottamaan muotikuvatkin Suomessa,).
muttamutta tirskahduksilta en voinut välttyä, kun lehtihyllyllä oli kaksi saman talon muotilehteä rinnakkain.
minunkin pojistani nuorempi matkii aina isomman elkeitä,)


2
Bonnierin (joka yhä tuottaa reilun kaupan -lehtiä) kilpaileva lehtidynastia (Sanoma Magzines Finland aka SMF) ei sitten enää jaksa 
edes hymyilyttää niin kovasti.
no, ehkä tämä lainaus Me Naisten webbikseltä vielä naurattaa surkuhupaisuudellaan.
kuvan taustahan mainostaa kilpailevaa (Aller) lehteä. mutta kaikkinensa aika surkeaa "journalismia" jomppahomppa tekstillään ja omituisella ilmaismainontakuvavalinnallaanhan (tuotinkohan uuden yhdyssanan vai tuuttasinko ulos vain sanahirviön,hmm) tämäkin "webbisuutinen" on.


3
kolmas ja surkein pohdintani koskee samaista mediadynastiaa eli SMF:a.
koko kevään alaa riivannut, tekijöiltä oikeutensa riistävä, 
sopimusongelma saa koko ajan kurjempia piirteitä.

ensinnäkin
kyseisen konsernin lehdet ovat käyttäneet opiskelijoiden työharjoittelujaksoja hyväkseen laittamalla heidät allekirjoittamaan kyseisen paperin. harjoittelustaan tuskin hääviä korvausta saavat opiskelijat luovuttavat samaan hintaan kuviensa kaikki oikeudet SMF:lle, mutta kantavat vastuun kuviensa mahdollisesta väärinkäytöstä tulevaisuudessakin. ainoa, joka tästä nettoaa on SMF, joka voi myydä kuvat eteenpäin, tai tehdä niille ihan mitä hyvänsä. 

en ymmärrä, miksi oppilaitoksissa ei oteta kantaa tälläiseen toimintaan! 
en ymmärrä, miksi miksi opiskelijoille ei opeteta heidän oikeuksiaan!

toiseksi
viime viikonloppuna olleen Freejournalistien seminaarissa oli haastateltavana myöskin SMF:n uunituoreehko kuvajohtaja Markku Niskanen. hänen viestinsä oli tyly lehtien tekijöille; sopimus on allekirjoitteva, jos haluaa SMF:n lehtiin tehdä työtä. super kurjaksi asian tekee se, että hän on aikanaan ollut esimerkiksi Suomen Lehtikuvaajat ry:n hallituksen puheenjohtaja sekä Valokuvajärjestöjen keskusliiton Finnfoton puheenjohtaja ja nyt tämän hetkisillä toimillaan tekee entistä työtään tyhjäksi eli on kääntänyt takkinsa täysin ympäri. 
muutenkin samaisen yrityksen linjaukset eivät tunnu pitävän ja 
sanaan on tuskin luottamista;

Riitta Pollari, kustantaja SMF, tammikuu 2012: 
"Ei me nyt mitään arkistopankkia olla perustamassa".

Markku Niskanen, kuvapäälikkö SMF, elokuu 2012: 
"Kyllähän nyt meille arkisto pitää perustaa ".

arkisto on yhtä kuin kuvapankki ja tämä on yksi tapa tehdä lisää rahaa. 
uusi sopimushan takaa SMF:lle täyden rauhan käyttää kuvia miten vain, koska sopimuksella on tekijöiden rahalliset vaateet jo tukahdutettu, mutta vastuu jätetään tekijälle, superikäväkyllä.

yhä toivon, että kaikki pitäytyvät allekirjoittamasta!
yhdessä olemme vahvoja, yksin kaadettavissa.

kun nyt selaa SMF:n lehtiä niin kuvaajagalleria on kutistunut ja kuvapankkien ostokuvat vallanneet tilaa. harmikseni olen kuitenkin huomannut eräiden erittäin lahjakkaiden ja lehtien visuaalisen ulkoasun suhteen merkittävien kuvaajien allekirjoitaneen paperin. nämä kuvaajat heikentävät koko alan tulevaisuutta MERKITTÄVÄSTI!
heitä en ymmärrä, enkä heidän ratkaisuaan.

tekijöiden lisäksi tilanteesta kärsivät lukijat laadun heiketessä.

kurjaa.
kaikkinensa.



maanantai 27. elokuuta 2012

maanantai


aivan.
maanantait ovat juuri näitä päiviä, kun tekisi mieli painaa pää hieman alemmas jollei jopa vaakatasoon.



torstai 23. elokuuta 2012

Dialab! Dialab!

se on vain niin huippupaikka!
lähtevät (taas) proggikseen mukaan eli tällä kertaa Siskoihin.

i h a n a a !

sillä tämä tarkoittaa, että saamme erittäin laadukkaat vedokset.


ja nyt voi jo hieman rentoutuakin,)
ah.



maanantai 20. elokuuta 2012

keleen vaihdelaatikko.


tämä viikko menee siis bussilinjojen opettelussa ja jatkuvasta aikapulasta kärsien eli biilin vaihdelaatikko sanoi moro ja nyt mennään koko perhe sitten bussilla 
ja moneen paikkaan 
ja pitkiä välimatkoja.

tosin eilen haistoin kukkien tuoksun kävellessäni pienen puiston läpi.

ei ihan huono!


perjantai 17. elokuuta 2012

nakkikastike!


aina en ole itsekään varma, mikä tämän blogin tarkoitus oikein on,
 ja tänään oikean vastauksen löytäminen tuntuu normaaliakin kaukaisemmalta;

tein tänään nakkikastikkeen ja se tuoksui ihan nakkikastikkeelta!

oikeasti en osaa tehdä kastikkeita laisinkaan, 
kuten en myöskään kuvata ruokaa...
--joten nakkikastikkeen sijaan laitan komean miehen tähän.


mahtavaa viikonloppua!

torstai 16. elokuuta 2012

SISK♥T


rintasyöpä on naisten yleisin syöpä Suomessa. 

siihen sairastuu noin neljä tuhatta naista vuosittain. kaikkinensa rintasyöpien määrä on lisääntynyt viimeisten vuosikymmenten aikana noin tuhannesta 
neljään tuhanteen. sen sijaan ennuste on on parantunut huomattavasti samassa ajassa.nykyään yhdeksän potilasta kymmenestä on elossa viiden vuoden kuluttua, 
kun taas 60 -luvulla ennuste oli 50%.

ennusteesta huolimatta rintasyöpäpotilas on aina syöpäpotilas ja uuteen, pelottavaan tilanteeseen pitää löytää omat keinot selvityä, 
viiden vuoden jälkeenkin.

graafikko Tiina Aaltosella todettiin rintasyöpä vuoden 2011 helmikuun lopussa.
tästä surusta, suuttumuksesta ja epäuskosta alkoi tulevan yhteisnäyttelymme tie.

tänään on kulunut tasan vuosi siitä, kun hän viimeistä kertaa makasi syöpäpoliklikalla.




Tiinaa lainaten;

"Päivälleen vuosi sitten makasin syöpäpolilla ja suoniini valui viimeistä kertaa se kolmen myrkyn sekoitus. Ei ollut voimia, ei tietoa tulevasta, ei tukkaakaan.

Nyt on toisin. Voimia on vaikka muille jakaa, samoin hiuksia. Tulevaisuus silti arveluttaa.

Siskoissa on äitejä. Siskoissa on myös heitä, jotka haluaisivat tulla äidiksi. Sytostaatit ja viiden vuoden antiestrogeenilääkitys aiheuttavat menopaussin nuorillekin naisille, joten tulevaisuus lapsen hankkimisen suhteen on epävarma. Alkuvaiheen raskaus ja syöpähoidot ovat mahdoton yhtälö. Valinta on kohtuuton.


Nyt meillä on mahdollisuus kertoa rintasyöpämatkastamme valokuvien muodossa. Mikko Rasila ja Merja Yeung ovat kuvanneet meitä ja minä teen oman sarjani tiedotusluontoisemmin. Roosa nauha on yhteistyökumppanimme.


Terveet siskomme ovat jo tarttuneet toimeen - suuri kiitos FolkFinlandin Jaana Haapalalle ja Päivi Juusolalle sponsoroinnista, MediaMassagen Lissu Moultonille käännösavusta sekä Messukeskuksen Inna-Pirjetta Lahdelle näyttelytilasta.

Tarvitsemme kuitenkin vielä tukea. Jos haluat auttaa, laita sähköpostia osoitteeseen siskot.info@gmail.com

Tarvitsemme varoja vain hankkeen toteuttamiseen. Kun kulut on katettu, ohjaamme varat rintasyöpätyöhön.

Kiitos ♥
Tiina Aaltonen"


+omaan osuuteeni on suuren avun antanut Miisa Päällysaho taikomalla Siskojen kuvauksista Erityisen siveltimillään ja kammoillaan sekä Katariina Kaatrasalo ylipuhumalla Villisilkin antamaan kuvauksiin kauniin mustan pitsikankaan.


keskiviikko 15. elokuuta 2012

instagram instagram... eikö ihmiset osaa käyttää kameraa?

sanoi ystäväni ja kolleegani Maria Miklas, kun laitoin hänelle linkin mielestäni ihkuun blogiin. ja aivan, kyseisen blogin viimeisimpien postausten kuvat olivat kyseisellä sovelluksella otettuja,)

tämä lausahdus sai kuitenkin minut miettimään instagramin vaikutusta 
kuvaamiseen ja kuvaan.

itselläni on luurina joku Nokin vanhempi härpäke eli henkilökohtaisesti en ole päässyt "kuvailemaan" puhelimellani kyseisen sovelluksen avulla. ihana assistenttini, Sara Vallioja on toki näyttänyt mitä kaikkia ihania "filttereitä" löytyy napin painalluksella.

mainiota ja mahtavaa. ja ihanan näköisiä kuvia tulee. rajaa jotenkuten vaikka omppu ja valitse filsu ja avot siinä on edessäsi vaikkapa hurmaavan vanhan polaroidin oloinen kuva. kuvaaminen on helppoa ja upeaa jälkeä syntyy tuosta vain. eikö?

urani yksi huipentumista taas kerran oli viime viikon kuvauksessa, kun asiakas näyttää meikkaajan puhelimesta instagram kuvan, 

"että notta otatkos tälläisen ruudun?!"

kuvaaminenhan on ihanaa ja jopa helppoakin tänä päivänä. jokaisessa kamerassa on yksi ja toinenkin valmiskuvausohjelma, vipu sinne tai tänne ja paina nappia. 
kuva.

instagram vie kuvaamisen vielä pidemälle sillä nyt voit valita sopivan filsun, jonka avulla mitään sanomatonkin kuva muuttuu muistojen laatikoksi.

ilmeisestikin ilmiö on pohdituttanut muitakin, sillä toinen ystäväni ja kolleegani Mikko Rasila oli laittanut FB:n linkin liikuttavasta "uutisesta" hipstereistä, jotka "järkyttyivät", kun retrokamerat eivät tehneetkään heistä ammattilaisia. 
instagram oli saanut aikaan harhan, että kuvaaminen on helppoakin helpompaa eli riittää kunhan ostan vanhan Lomon, Polaroidkameran, Holgan etc ja sitten vain ryhtyy tekemään rahaa näillä uusilla välineillä.  
mutta.

useimmat eivät jaksaneet opetella ajan, aukon, filmin, filmiherkkyyyden, kehitystavan etc. merkitystä vanhoissa kameroissa. 
ja lopputulos useimmiten olikin jotain ihan muuta kuin oli tarkoitus.

kuvaaminen kuuluu ehdottomasti KAIKILLE, jotka kuvata haluavat, mutta tosiasia on, että saadakseen printtikelpoista kamaa pitää käyttää (ainakin toistaiseksi) muuta välinettä kuin edellämainittua sovellusta ja saadakseen aikaan sellaisen kuvan kuin pääsi sisällä näet pitää osata säätää kamera oikealla tavalla jotta toivomaasi tulokseen pääset.

alla olevat kuvat on kuvattu kameroilla instagram fiilareilla ennen instagramia.



tämä kuva on kuvattu dialle Savonlinnassa Gloriaan.
kuva on kuvattu Mamiya 645 Prolla.



tämä ystävieni hääkuva on otettu polaroid 600SE kameralla käyttäen mustavalkoista polaroidia josta tulee myös negatiivi. 
ihana filmi!!! 
siitä löytyy lisää hieman täältä.



ja viimeinen otos on kuvattu negatiiville Hesarin Kuukausiliitteeseen.
kuva kuvattu Mamiya 645 1000s:llä.

ja aihetta läheltä liipaten löytyy lisää täältä.


maanantai 13. elokuuta 2012

maanantaita


tjaa.
ja nyt pitäisi käydä läpi 1124 ruutua.
maanantaillisia hommia.


ja kah kuvan malli on Fondin Sanna O, meikin teki Timo Karvinen (kaskas,) 
ja tyylin tyylautti Anneli Kangas-Kärki

lauantai 11. elokuuta 2012

FUTURO!

kele!
siitä asti, kun ensimmäisen kerran tajusin Mr Suurosen koskaan suunnitelleen muoviufomökkihärpäkkeen, en ole muuta kuin palanut halusta nahdä SE livenä.
ja nyt olen nähnyt.
ah.

se on i h a n a .




koska apurini olivat hieman vauhdikasta seuraa, silmät seurasivat minareita ja vasen käsi napsi kuvia sokeana, mutta, ah sitäkin innokkaampana.

sieraimia hellästi hivelevä vanhan muovin tuoksu oli ensimmäinen tuntemus kun astuin ovesta sisään ja sitä seurasi keltaisen ja punaisen verkkokalvoa riemastuttava ilotulitus.

että minä sitten tykkään tästä!

pojatkin olivat aivan innoissaan ja varsinkin kaikkien 
älä ny vaan koske -tarrojen äärellä.


upeus löytyy WeeGee:n takapihalta ja on avoinna syyskuun puoleen väliin saakka.


ja jopa Playboy aikoinaan intoutui kirjoittamaan lentävästä "LeikkiMökistä"


perjantai 10. elokuuta 2012

Seela Sella


HS:n Kuukausiliitteeseen tehdysta sarjasta kuva Upeasta Seela Sellasta.
Näyttelijätär osasi kuunnella ohjeita ja toiveita ja sitten, humps, 
laittoi ne käytäntöön.

Ihana Seela!

ja nyt työn alla uusi sarja K.liitteeseen ja toivottavasti sekin saadaan lupskasti siivilleen eli toivon sateetonta sunnuntaita!!!



toimittajana toimitti Sami Sykkö,  styylin loihi Jouni Mervas ja meikin penslöi Timo Karvinen.

keskiviikko 8. elokuuta 2012

kesäisiä ajatuksia

tänään oli taas "harvinaisen" harmaa päivä (vai johtuiko se siitä, että hoitelimme poikieni kanssa sen pääasiassa kalsareissa kotosalla sen kummemmin ennen iltapäivää akkunasta ulos katsomatta. hmm).
niin tai näin kaivelin muutaman hyvin kesäisen katalogikuvan arkistoistani.

samaista mainiota asiakasta kuvasin männä viikolla, mutta ne kuvathan ovat vielä salaisia,) joten arkiston kätköistä vehreää ja kukkaisaa...







styylin taikoi Suvi-Elina Enqvist ja meikin hehkutti kuosiinsa Tiina Roivainen, mallina lumosi Ines Fondista ja asiakashan on yksi harvoista suomalaisista vaatemallistoista joita yhä tekee tiimi Suomessa intohimolla eli Promise Oy.


maanantai 6. elokuuta 2012

10000+


jeejee.
kymmenentuhatta ja risat kävijöitä.
tuli hyvä mieli.


sunnuntai 5. elokuuta 2012

un/done vol.007


yrittäjän normipäivä; 
sunnuntaina papperstöitä ja rahan hukuttamista laskuihin.
meneehän se näinkin.

ainakin laskut ja palkat done.
kirjanpito toistaiseksi undone.


yllä oleva kuva on Glorian männä vuosisataisesta kuvauksesta mallina IHANA Emilia Fondista, stylistina Miina Karske ja hiusosastoa johti Timo Karvinen
Tarinan sankari kuitenkin oli Mr Jarkko Liikanen, joka on maailman kuulu koirien käärmeiltä pelastaja ,)

tämä kuva on otettu veneestä käsin. Emilia seisoo yksin (no, ok, Jarkko vieressä pitää jättirefleä) pienen pienellä saarella olevan pienen majakan portailla ja näyttää lumoavalta, kuten aina.

keskiviikko 1. elokuuta 2012

nu-mode' magazine vol.2


jeejeee NYC ja Nu-Mode' Magazine, toinen juttumme ulkona Spectrum -numerossa.

styylin taikoi Jouni Mervas ja karvat kuosiinsa suitsi Timo Karvinen
malleina hehkuivat Ada Fondista ja Niklas Paparazzista.







ja koko upeen lehden löytää TÄÄLTÄ.


hetkinen.


vauhtisokeus voi siis yllättää paremmissakin piireissä,)


kuvan copyright Vogue Russia
ja kuva on ryövätty täältä.

se on loppu ny!


ainakin piiitkä hiljaisuus eli loman duunaaminen.
ja mikä loma olikaan;

Särkänniemi,Linnanmäki, melkein Yyteriä, mutta ainakin Porin ihana Taidemuseo, Lammassaari, Kakka-Sutsukin korjausyrityksiä, villejä kaks- ja viisveesynttäreitä, viiden mustikan poiminta, Liikenneopuistoa, vieraita pihamaallamme, Neuvolaa, Trampoliinia ja kermana alussa visiteerattiin Toscanassa ottamassa lämpöä 
(37° jooooka päivä). siellä armas aviosiippani kuvasi upeat lomaotoksemme, minä otin ne vasemmalla jalalla laukaistut karmikkeet, kuten aina...
--ja ohessa tein hieman oikeita töitäkin.

hyvä oli loma!


ja sitten toivomma hartaasti, että ensi kesänä saataisiin taas 
hieman enemmän sitä aurinkoakin...

(kuvan hehkeä neito on Paparazzin listoilla aikanaan hehkunut)