sunnuntai 23. joulukuuta 2012

24-julGALentEri


aattopäivä "valkenee" tunnin kuluttua eli hieman klikkaan etuajassa viimeisen kuvan sisään, mutta nyt sulkeutuu kone aina torstaihin saakka.


Rauhallista Joulua!





early bird gets the worm or then i just gonna close the computer at this very moment until next thursday,)


Merry Christmas!






23-julGALentEri


wuhuu.
eilen oli SE suuri päivä, kun näimme Lumikuningattaren Oopperassa!
taikaa ja aika jänniäkin käänteitä riitti koko esityksen ajaksi. istuimme tymäkästi ensimmäisellä rivillä, melkein kuin sadussa olisimme olleet itse mukana. tanssijat kulkivat ohitsemme useammankin kerran ja yksi jopa kosketti poikaani, joka silmät melkein jännityksestä ja kauhusta selällään totesi,
että miksi ne aina koskettavat häntä
(kerran talvisirkuksessa yksi possu yritti ottaa hänen paikansa,)!

lavalla sädehti monta taitavaa tekijää, mutta erityisesti mieltäni lämmitti Ilvesneidon joustava kulku, sillä hän oli yksi Kuukausiliitteeseen kuvaamistamme tanssijoista, Terhi Räsänen. toinenkin tuttu tanssija  hurmasi lavalla, Jani Talo, mutta häntä en tunnistanut esityksen tiimellyksessä, koska vaaleasta "prinssistä" olikin  kuoritunut tumma ja tulinen ripaskan iskijä,)




ah.
yesterday we finally saw Lumikuningatar!!!
it was a great show full of magical moments, sometimes even too thrilling,)
two great dancers seen in our HS Kuukausiliite fashion story
were performing there too; Terhi Räsänen and Jani Talo.



lauantai 22. joulukuuta 2012

22-julGALentEri


en ole syönyt lihaa noin kahdeksaantoista vuoteen, mutta naituani lihansyöjän olen kokkaillut erinäisiä lihahärpakkeitä sokkokokkimetodilla eli aineet astiaan ja kauhaa heiluttamaan ainoana mittarinani nenä.
urhea mieheni yleensä sanoo "it's ok" ja syö innokkaan näköisenä.

tänä vuonna tein isälleni paistin (jotain nautaparan osaa) joululahjaksi;

lihakimpaleen iskin folion päälle ja valutin päälle oliiviöljyä, paksua balsamicoa, sokeri, suolaa, iskettyjä valkosipuleita kuorineen,
 hieman salviaa ja rosmariinia.
ja yöksi jääkaappiin.

aamulla tuuppasin sen pyllyyn paistimittarin, folion tiukasti kiinni ja uuniiin noin 80° ja sitten vain odottelin koska mittari näyttää "nautaa".

tänään isältä tuli viesti (ok, hän on kalamiehiä,);
jos teet sitä lihaa Elsulle (siippani) ja Mikolle (adoptoitu poikani) jouluna niin jotta ei jää raa'aksi sekin pala niin iske se paitopussiin ja perään vaikka soijaa ja uuniin kahteensataan pariksi tunniksi.

wtf.





I'm kinda veggie with fish eating skills since 18 years, but silly me got married with meat eater so ever since I've been cooking meat dishes 
"blindfolded" with my nose only,) 

this christmas i made some kinda oven roast for my father;
some "inner cow kilo" seasoned with salt, sugar, vinegar, hacked clove of garlic, rosemary, sage and olive oil and once done i put it into fridge over night.
next day i added a thermometer and placed it into oven until the meter said "cow".

today i got the message from my father (who is more fish man than meat man,);
to avoid meat to be raw maybe next time you'll put it to oven for two hours with 200° and spray some soy sauce on top.

wtf.





torstai 20. joulukuuta 2012

20-julGALentEri



viimeinen kuvaus ennen joulua DONE.
jei.




last shooting day before christmas DONE. 
jei.



keskiviikko 19. joulukuuta 2012

19-julGALentEri


ihanaa. 
jouluaattoon enää muutama hassu yö jäljellä. isomman pojan kanssa niitä ollaan laskettu antaumuksella.

harmittaa, kun en voi laittaa aina suoraan kuvauksesta kuvia tänne vaan vasta julkaisun jälkeen; osa jää "unholaan", kun aikaa ehtii kulua liian kauan ennen julkaisua ja toisien kuvien/kuvausten into ja "hype" laantuu. 
tänään oli taas niin super mainio tenavapäivä, että innosta puhkuen haluaisin laittaa muutaman ruudun. 

mutta oih, ei voih eli laitan pari pingviiniä,)




once again great day done and ready.
would love to attach some pic right now but 
uh must wait until photos are published,(




tiistai 18. joulukuuta 2012

18-julGALentEri


mahti päivä!
U P E I T A  tenavia koko päivän.




whatta great day!
F A N T A S T I Q U E  kids all day along.




maanantai 17. joulukuuta 2012

17-julGALentEri


piupau ja hieman tikusta asiaa -kamaa tälläinen kirjaanjokapäiväjotain"älyllistä"tänneylösjuuh taitaa olla eli ällyllinen 
(jos sitä nyt olen koskaan kovasti harjoittanutkaan) toimintani 
on virallisesti loppununut nyt.
ensi vuonna taidan ostaa ihan tavallisen suklaakalenterin 
ja nautiskella sitä ihan omissa oloissani.

pakkanen paukkuu ja aikataulut eli huomenna alkaa viimeinen "rumba" ennen joululomaa, kolme päivää upeita tenavia tiedossa a la Rovio. 

jei!



all kinda "cerebral" activity by this calendar stuff is done by me now...
--rest of the days i gonna be able to say ding dong mostly,)
next years thing is going to be old fashioned chocolate calendar.

a few days of work undone before holidays.

jei.



lauantai 15. joulukuuta 2012

15-julGALentEri


suihkun viemäristä alas päästin viimeiset kuumehöyryt, toivottavasti.
pihamme on yhtä luminen kuin alla olevan kuvan piha, sillä voimia ei ole enää riittänyt lapion kanssa heilumiseen,)




fever gone finally, i hope, but mainly cause that our yard looks pretty much like one above,)



torstai 13. joulukuuta 2012

viedään leipä kaveriltakin


kuvauksissa, erityisesti muoti- ja kauneuskuvauksissa kunnon kuvaa tekemässä on muitakin kuin kuvaaja ja malli. linssin takana häärii ainakin meikkaaja-kampaaja, stylisti, valokuvaajan assistentti ja mahdollisesti muitakin kuvauksen luonteesta riippuen kuten tuottaja, ad, meikkaajan assistentti, stylistin assistentti jne.

KUN.
kuva ostetaan kuvapankista niin korvauksen saa enää kuvan myyjä. jos samaa työtä myydään usealle taholle jää monen palkka maksamatta!

suuri ja kansainvälisestikin toimiva Sanoma Magazines on muodostamassa omaa kuvapankkiaan kovaa vauhtia alunperin heidän julkaisemiin lehtiin tehdyistä kuvista, nyt sillä erotuksella, että edes kuvaaja ei saa maksua työstään kuvaa uudelleen myytäessä muista tekijöistä puhumattakaan. 

korvauksen saa lehtikonserni. 

jotta kuvapankin  muodostaminen olisi ensinnäkään mahdollista, uudet järjettömän tiukat sopimukset lähetettiin freelancetekijöille vajaa vuosi sitten.
aikaisemminkin sopimuspaperi oli olemassa lähes samanmuotoisena, mutta sen allekirjoittaminen ei ollut edellytys työn tekemiselle. toisin on nyt.
lehtitalosta on kovasti suuntaan jos toiseenkin vakuuteltu ettei kuvapankkia tehdä ja jos tehdäänkin niin ei sillä ole tarkoitus rahastaa.

KUITENKIN.
tämän aamun (torstai) Hesarissa oli hillittömän kokoinen Lumenen mainos uudesta tuotteesta ja siinä oli käytetty kuvaa, mikä oli kuvattu alunperin Sanoma Magazinen julkaisemaan lehteen. mainoksen malli on Lumenen sponsoroima urheilija, joten kuvaaja (toivottavasti) saa tällä kertaa hengäistä helpotuksesta, sillä oikeasti hänen pitäisi vastata itse mallin jälkivaatimuksista kuvaa uudelleen käytettäessä (sopimuksessa rahallinen etu kuuluu talolle ja vastuut tekijälle=näppärää talolle)

kolikolla on vielä toinenkin harmaa puoli, menetetyt työtunnit/-korvaukset muiltakin tekijöiltä; kuka esimerkiksi korvaa kuvauksen tehneen meikkaajan tai stylistin palkkion menetetystä kuvauksesta? Sanoma Magazineshan on pessyt kätensä kaikesta vastuusta sinä hetkenä, kun kuvan ottanut kuvaaja on paperiin nimensä laittanut. vastaavanlainen MAINOSkuvaus on kallista puuhaa, kun se tehdään 
"ihan itse ja sillee oikeesti".

alkuperäinen työtiimi, tässä esimerkkitapauksessa, on tehnyt lehteen kuvia, jolloin korvaus on lehtitaksojen mukainen eli huomattvasti pienempi kuin mainoskuvaa tehtäessä. nyt Sanoma Magazines on myynyt kuvan eteenpäin ja saanut siitä varmastikin kohtuullisen korvauksen, mutta kuka korvaa työtiimin muiden tekijöiden uupuvat korvaukset vaikka kuvaajaa ei oman työn arvo, 
edes rahallinen, kiinnosta???

KUINKA MONI KUVAAJA VOI TÄMÄN JÄLKEEN USKOTELLA ITSELLEEN, ETTÄ TALO EI TULE VÄLITTÄMÄÄN HEIDÄN TÖITÄÄN KOLMANSILLE OSAPUOLILLE??!





ja tähän sopiikin samaiselle talolle ainakanaan kuvattu kuva,
lämmöllä.







13-julGALentEri


hiihaa. 
palsua, kuumetta, kuvien tekoa, kuumetta, 
seinän maalausta, säälin keruuta aka kuumetta lisää, pojan joulujuhlat.
moiccu!




fever, work, some more fever and son's christmast party.
hasta manana!



keskiviikko 12. joulukuuta 2012

12-julGALentEri


polttaa polttaa, ainakin keuhkoihin.
freellähän ei ole sairaslomaa eli töitä tehdään kuumessakin. 
toivottavasti kukaan tämän päivän ihanista bebeistä ei saa flunssaa!




burning burning with the fever this freelancer who got 
supergreatfantastic kids at the studio today!!!



tiistai 11. joulukuuta 2012

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

10-julGALentEri


tjaa. 
joka päivä kun rivin laittaa niin hieman alkaa muistuttamaan teinaria tai päiväkirjaa tämä blogi. 
hmm.

näillä eväin siis mennään tänään;
 perheen  pienin kipeä eli hieman jönglöörausta tiedossa päivään. 
onneksi superhoitsumme on joustavaa sorttia, 
osannee spagaatinkin, ihan varmasti!

palaveria tammikuusta pöristen ja ostoksia huomista varten ja sitten alkaakin kahden viikon härdelli.
huih!



yllä oleva kuva on maailman parhaasta pulkkamäkipaikasta eli Yyteristä!
viiiiuh!

some mingling today; little one is sick and some things do need to be done.
our super Nanny is flexible one, lucky us!

pic above is from the BEST sled hill ever; the sand dunes of Yyteri in Pori!
jei.



9-julGALentEri

sulokas sunnuntai tänään ja edessä uintireissu nuorimmaisen kanssa eli
valas ja pikkukala valloittavat kohta altaan.

mukavaa.

alla oleva sulokas juttu on iiiihana assini SuperSara, joka osaa uida 
tilanteessa kuin tilanteessa tyylillä!



swimming sunday; 
little fish and the whale will hit the pool today,
me and my little boy i mean,)

Miss Smooth above is my SuperGreatAssistant Sara 
who knows always the best moves,)





lauantai 8. joulukuuta 2012

8-julGALentEri


miten osuva kuva tälle päivälle!
olen nyt käynyt läpi iiiison lapsikuvauscastingin satoa läpi 
niin eilen kuin tänäänkin.
upeita nuoria ja tenavia eli valinta oli vaikeaa!

nyt se on kuitenkin tehty ja kaikille valituille lähtenyt viesti,)



picture above suits my day perfectly!
past hours i've been going through kid casting pics, 
great juveniles and fabulous kids.

it wasn't easy pick!




perjantai 7. joulukuuta 2012

7-julGALentEri


miten se nyt menikään; olla melkein julkkis itsekin, jos...
--edellispäivänä kuvasin Carine Roitfeldtin tyttären lapsen isää.
julkkis. mä. pim.

ja allaoleva kuva on kuvattu samaiselle tavaratalolle 
viime vuosituhannella jouluun,)





my nearly famous to be -moment was day before when i took pics of the father of
Carine Roitfeld's firstborn daughter's firstborn child,)

hmm.




torstai 6. joulukuuta 2012

6-julGALentEri



hieman valkoista ja hieman sinistä, kuin naimisiin menossa;

hyvää itsenäisyyspäivää!





today is the 95th Independence Day, 
so some blue and some white will well do.




keskiviikko 5. joulukuuta 2012

tiistai 4. joulukuuta 2012

4-julGALentEri


neljäs joulukuuta ja pakkanen paukkuu. 
kotona vesihana pidetään pienellä tipalla nottei jäädy putket.
talvi siis tuli.

tämän päivän kuva on taas kerran otettu autosta käsin, mutta tällä kertaa ilman liikennevaloja. viihdytin itseäni viime talvena ajaessani Vihdin tietä kaupunkiin päin kuvailemalla  summamutikassa eli katsoin eteenpäin ja painelin kameran nappia katsomatta sen tarkemmin mitä tulee kameran etsimeen.
lopputulos oli muutama hauskan suttuinen maisema.



last winter i entertained myself while driving the car by taking photos without looking through the viewfinder and got some nice soft landscapes,)


maanantai 3. joulukuuta 2012

3-julGALentEri


valokuvaaja Jussi Hellsten on kohta vuoden verran kuvannut joka päivä kuvan ja laittanut sen Blogiinsa Helsinki 365. uskomaton urakka ja hienosti totetutettu! minulle jo kolmannen päivän kohdalla iski ahdistus/paniikki; 
täytyy muistaa, täytyy muistaa laittaa se kuva. 

tässä kuvassa Hong Kongin mummi näyttää mallia, miten varustautua Suomen oloihin,)
hrrr.




photographer Jussi Hellsten has been doing the great Project, Helsinki 365 over 300 days by now. i have two days behind me and already i'm worried for not remembering to update the blog,)





sunnuntai 2. joulukuuta 2012

2-julGALentEri


eilisistä hasardeista lupauksistani huolimatta, joulukuun kakkospäivän kohdalle valitsin varsin seesteisen oloisen, lumisen kuvan. nappasin sen  parisen vuotta sitten ihmetellessäni liikennevaloissa ulkona möyryävää lumimyrskyä. puiden oksat notkuivat lumesta raskaina ja lisää vihmoi taivaalta alas. lopulta otin kuvasta vain palan käyttööni, käänsin mustavalkoiseksi ja tuplasin. toista versiota samaisesta lähtökohdasta käytin Pietarin näyttelyn yhdessä kuvassa, projisoiden sen mallin päälle kuvattaessa.

tänään kuitenkin paistaa aurinko ja sininen taivas hehkuu.

pulkkamäkeen!!!




wellwell, more promised than delivered,)
i'll move on with less "hasardus" pic today...

it is beautiful, beautiful sunny day, real winterwonderland outside.



lauantai 1. joulukuuta 2012

1-julGALentEri


ja tästä se lähtee, uskomattoman upea ja harvinaislaatuinen kokonaisuus, 
vain tänä jouluna!

iig.

tulen osoittamaan hämmästyttävän lasku- ja tyylitaitoni seuraavan 23:n 
eiku neljän päivän kuluessa...

--aloitan sarjan tyylikkäällä itsenihäpäisykuvalla
(onko tuo edes yhdyssana?????).



ensimmäinen joulutarina kirjattin ylös Stoccan joulukuvaston 2004 kuvausten karonkassa, missä tikut paloivat ja ruoka tuoksui. alla oleva ihana Poro on 
Emmi Lou ja ylhäällä oleva pullea nainen minä.

hear hear, here it starts; 
the most embarrasing Christmas Calender ever!!!
stay tuned.