maanantai 29. huhtikuuta 2013

story



palaveriin.




mallina ihana Satu Fondista, tyylin taikoi Milla Muurimäki ja meikin hehkeytti Timo Karvinen.
ja sama tiimi jatkaa talveenkin,)




torstai 25. huhtikuuta 2013

FIMAGE!


"12.10.1959 pidettiin uuden yhdistyksen kokous Helsingissä. kokouksessa todettiin yksimielisesti, että mainosvalokuvauksen alalla vallitseva varsin epäyhtenäinen käytäntö monissakin asioissa vaati yhtenäistymistä ja yhteishengessä suoritettuja toimenpiteitä, joten mainosvalokuvaajien yhteiselimen luominen on vähintäänkin ajankohtainen toimenpide."

lainaus on Mainosvalokuvaajien 50 -vuotisjuhlakirjasta parin vuoden takaa.

moni asia on näissä vuosissa muuttunut ja eteenpäin mennyt, mutta yhteishengen tarve ja entistä laajempi luovan alan tekijöiden yhtenäistyminen on yhtä ajankohtainen nyt, kuin reilut viisikymmentä vuotta sitten.

Mainosvalokuvaajat Ry vastaa jälleen huutoon ja muutti nimensä sekä laajensi jäsenpohjaansa tämän päivän tarpeeseen sopivaksi;

FIMAGE eli Finnish Image Makers Association on syntynyt.

FIMAGE:lla on halua, intoa ja taitoa ottaa kantaa alalla tällä hetkellä pinnalla oleviin asioihin.
kaikki kuvan kanssa työskentelevät ammattilaiset ovat tervetulleita oli kuvasi sitten koneella, kameralla tai kynällä tehtyjä liikkeellä tai ilman.

tiedustelut ja/tai ilmoittautumiset osoitteessa;

info@fimage.fi


(ajan henkeen sopien valitsin kuvan jonka henkilö ja/tai tapahtuma ei liity juttuun mitenkään)


kuvan meikki ja hiukset Timo ah Karvinen ja malli Fondi models.





perjantai 19. huhtikuuta 2013

och på svenska.


jå-å.
tuo ruotsinkielen painottaminen otsikossa taisi olla vain hupsu silta siihen,
 että asiaa on noin nolla,)

viikonloppu alkoi nyt eli lapset nukkumassa.
sen kunniaksi kaivoin pari hassua kuvaa edellisestä elämästä.
suomessa en ole koskaan Elleä päässyt tekemään,
 mutta ruotsissa kyllä, tosin mallina.
huvittavinta oli, kun saapuessani studiolle tajusimme meikkaajan kanssa, 
että Suomesta oli lennätetty kaksi; itseni lisäksi mahtava taitoniekka Outi Broux.
Hyvå Suåmi!
ei sitten tarvinnut koko päivänä hoitaa asioita kuin puoliksi ulkomaan kielillä,)

mahti viikonloppua och samma på svenska!




ja ihanaa, kuvissa näkyy kuvaajan nimikin sillä muutoin se olisi jo unhoittunutkin,)
stylisti oli mielestäni samansukuinen eli kuvaajan vaimo...




keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

a day in the world


Päivä Maailmassa oli ihana projekti, joka jatkaa yhä kulkuaan.
tällä kertaa tosin alaspäin ja syvälle!!!

kirja, tietokone kera kaikkien kuvien ja kuvavedoksia on laskettu aikakapsulissa Falunin kuparikaivokseen kuudenkymmenen metrin syvyyteen.

huikeaa luettavaa koko tarina.




ja eihän tämä kuva aiheeseen mitenkään liity, mutta laitan kuitenkin,)
styylin teki ihana Katariina Kaatrasalo ja mallina hehkuu mainio Iina R. Model Boomista.