lauantai 23. kesäkuuta 2012

multipostaus


se on loma nyt!



siinähän sitä eli karsia kait pitäisi, jos kirjaan mielin kuvan kuvaa laittaa. hmm.
sitä ennen kuitenkin kone nurkkaan ja aurinkosuojaa päälle.

perjantai 22. kesäkuuta 2012

huomenta


ja voi kun itsekin olisi yhtä hehkeä aamutuimaan. nyt tukka pystyssä ja vahva kahvi nenän alla availen aamua. hei, tänäänhän on juhannusaatto!
vauh.


kuva tehty Excluun.

torstai 21. kesäkuuta 2012

tärkeitä ihmisiä

oli työtilanne kulloinkin sitä tai tätä niin se todettakoon, 
että onnekas olen ollut ihmisten suhteen.
tämän "oikean urani" aikana olen kohdannut mahtavia tyyppejä monia ja muutaman erityisen tärkeän.
assareiden suhteen olen ollut erittäin onnekas; 
kolme ensimmäistä kultakimpaletta tulevat esittelyyn tässä eli Maria Miklas, Mikko Rasila ja Maria Santto. kustakin tuli myös tärkeitä ystäviä 
ja lahjakkaita kuvaajia.



vuosien varrella tuli koettua mahtava seikkailu jos toinenkin kameran kanssa ja ilmankin.


kaksi ylintä kuvaa on ottanut Mikko Mariasta (yllä et ylläyllä) ja minusta (ylläyllä)


tämä otos taas on Mikko suihkunraikkaana Marian ikuistamana.


täällä taas kuopus Maria hehkuu studiollani ennenkuin "puskutraktori" tuli ja kantoi edellisen vuokralaisen roskat ulos ja päästiin valkaisemaan paikka,)

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

ei se laatu vaan määrä

no jaa, ainakin kuvan nainen on erittäin laadukas tapaus, 
ehkä noin niinköstä maailman kaunein kolleega.
otsikolla lienen hakenut hieman sanoja jokapäiväisille postauksilleni eli tahti on tiivistynyt tällä viikolla entiseen verrattaen; 
yritän ansaita pian alkavan kesäloman eli aioin pitää ainakin parin viikon tauon hasardeista hommista. ah.
kovasti iltojeni iloksi (??????) yritän saada kaikki roikkuvat projektit kuosiinsa ennen lähtöä reissuun. plus pitäisi kait taas kaivella niitä helkkarin kuittejakin kirjanpitäjän riesaksi...
välilä siis tuuletan päätä horisemalla joutavia näytölle.


ja kuvan ihana kuvaaja, Stefanie on ikuistettu Nöf Jorkissa vuonna Aatami.

aloittelijan valaisukurssi 9


valon kulku on mielenkiintoinen asia ja siihen voi vaikuttaa varsin monin tavoin;
voi käyttää suoraa valoa tai heijastettua valoa. kumpaistakin voi suodattaa/hajottaa/kohdistaa eri tavoin. aina ei tarvitse olla maailman yksi kaikkea kaupan hyllyltä vaan vain mielikuvituksen puute on rajoittava tekijä. valonlähteenäkin voi olla aurinko tai vaikkapa käsisalama. valon voi pysäyttää/imeä mustilla tummilla pinnoilla ja taas auttaa kulkemaan erillaisilla heijastavilla pinnoilla. valon sävyä voi myös muuttaa kylmäksi tai lämpimäksi riippuen siitä mitä käytetään. itse valon eteen voi myös laittaa erinäisiä asioita, vaikkapa vain maalarinteippiä käsisalaman päälle.

kaikkea kannattaa ja PITÄÄ kokeilla!


yllä olevat kuvat eivät tähän mitenkään ihmeellisesti liity, sillä kuvissa on hyvin perusvalo, edessä "wokkipannu" ja takana kaksi lamppua valkoiseen taustaan. kuvien asiakas on Promise ja tyylin teki Suvi-Elina Enqvist ja meikin Leena Waggoner. mallina hehkuu ihana Ines Fondista.



ja "valaisukurssin" ensimmäinen osa löytyy täältä, toinen osa täältä, kolmas osa täältä ja neljäs osa pongahtaa esiin täältä, vitonen löytyy tämän linkin alta ja numero kuusi löytyy täältä sekä nummero seitsämän löytyy täältä ja kahdeksikko pongahtaa esiin tästä.

tiistai 19. kesäkuuta 2012

lapsellisuuksia 2


viime aikoina haaviini on enimmäkseen tarttunut lapsia ja miehiä.
mikäs siinä, kumpainenkin lajike on kotoa tuttu ja joskus voidaan edetä ihan samoilla eväin,)

tänään tavarataloon kuvasimme muutamia ihanuuksia, tällä kertaa niitä pienempiä.
lapset, varsinkin 4-5 -vuotiaat ovat varsin antoisia kuvattavia, sillä mielikuvistusta riittää ja omaa ulkonäköä ei tule mietittyä liikoja,
 jos ollenkaan.
kun lapsen pyytää nostamaan sammakon lattialta niin sieltähän se nousee suuremmin ihmettelemättä; että missä??????
olisi ihanaa aikuisenkin ottaa huomaansa mielikuvitusystäviä silloin tällöin (mielkuvitussammakko sopii allergikollekin)


ylläoleva kuva ei toki ole tästä päivästä (liikesalaisuus,) vaan paljon aiemmin kuvatusta tarinasta Meidän Perhe -lehteen. ja haa, poikkeuksellisesti olen tässä kuvassa työn touhussa. muistelisin kuvan olevan Maria Santon ottaman. 
tyylin loi Emilia Laitanen.

kuvauksen kuvia näkee ainakin täältä.

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Niklas lähti Milanoon


ja niin ne linnut lentävät eli Paparazzin ihana Niklas lensi viikko sitten Milanoon kokeilemaan siipiään. uskon niiden kannattelevan varsin hyvin sillä fotogeenisyyden lisäksi nuori mies omaa myös hyvät käytöstavat. 
iltani iloksi tuunasin Milanon Boom Models Agencyn valitsemat ruudut kuosiinsa ja lähetin ne pari minuuttia sitten etelän lämpöön 
(ja parin päivän päästä pakkaan perheeni ja menemme perässä,)






tyylin loihti Jouni Mervas ja grooving osastoa johti Timo Karvinen.

gyl mää sano

maanantai.



tyylin taituroi Tommy Kilponen, meikin loihi Janne Suono (muistaakseni,) ja ihana intiaani oli Paparazzi Oy:n listoilla.

torstai 14. kesäkuuta 2012

off duty

pakaroita pakottaa ja silmissä vilisee eli olen koko päivän, ensin byroossa ja sitten kotosalla, istunut tiukasti tuolissa kiinni notta saan tehtyä miljoona kuvaa esivalittua ja puoli miljoonaa tuunattua kuosiinsa. 
ja nyt se on tehty.
huomisen on siis virallinen vapaallapäivä ja sen aion käyttää tutustumalla poikieni kanssa Skeittipakun antiin,)


ylläolevat komistukset eivät toki ole poikiani vaan löytyvät Paparazzin ja Model Boomin listoilta.
tyylin taiteili Jouni Muru Mervas ja tukan tuunasi Timo Raksu Karvinen.

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

perkle.


hieman olen höveliäs, kun tuon yhden kirjaimen tiputin pois. 
E.
siinä sekin nyt sitten tuli.
kuten myös eilen tuli kauan odottamani vastaus näyttelytilasta;
en saanut sitä.
hakijoita 88 ja valittuja viisi ja minä kuulun niihin kahdeksaankymmeneenkolmeen jotka eivät saaneet näyttelytilaa ensi vuonna Valokuvataiteen Museoon.
perkele.


siellä olisin halunnut näyttää Pietarin kuvat
toinen kuvausprojekti jatkuu ja siihen onneksi on jo paikka, 
pieni mutta sitäkin sympaattisempi.

yhä harmittaa.

tiistai 12. kesäkuuta 2012

aloittelijan valaisukurssi 8

jösses, kun aika lentää eli tämä maailman tyyrein kurssi onkin pitänyt hieman taukoa eli aika jatkaa aloittelijan valaisukurssia taas!

tämähän voisi olla niin potretti- kuin beautyvalokin.
molemmilla sivuilla on mustat styroksit estämässä valon takaisin pongahtelua eli sivut piirtyvät paremmin. taustana on keskiharmaa fondi, joka on valaistu toiselta sivulta tähdäten valo "keskelle", kupuna on ihan normaali pyöreä peruskupu, jonka edessä on ohut valoa hieman hajottava valkoinen/maitofiltteri.
mallin vasemmalla puolella on pieni neliönmuotoinen softbox ja oikealla "wokkipannu" aka beauty dish ylhäältä alaspäin käännettynä. oikeanpuoleinen valo on voimakkaampi kuten nenän varjostakin voi jo päätellä.

kyseessähän on periaatteessa ns. reprovalo; kumpikin valo osuu kohteeseensa 45°:n kulmasta, mutta kolmiulotteisuus tehdään valojen heijastimien erillaisuuden, tehojen eroavaisuuden ja korkeuserojen avulla.


kuvasarja tehtiin aikoinaan Royal Orangi -projektiimme ja myöhemmin osallistuin Fotofinlandiaan vuonna 2008 näillä päästen finaaliin (ja toden totta siellä oli useampikin upeampi työ mukana kuin nämä,)

kuvat stailasi upealla sorminäppäryydellä varustettu Linda Koskinen, karvoitus- ja iho-osaston taikoi Miisa Päällysaho ja ad:na tyylillä hääräsi Jenni Ahtiainen. mallit olivat Model Boomista ja Paparazzista


ja "valaisukurssin" ensimmäinen osa löytyy täältä, toinen osa täältä, kolmas osa täältä ja neljäs osa pongahtaa esiin täältä, vitonen löytyy tämän linkin alta ja numero kuusi löytyy täältä sekä nummero seitsämän löytyy täältä.

lauantai 9. kesäkuuta 2012

tänään aamulla kello neljä


mikäs sen mukavampaa kuin herätä kolmelta ja lähteä ajamaan töihin.
itseasiassa, kun katson päivän saldoa pikaselauksen jäljiltä niin kaiken univajakin arvoistahan tuo oli!

teemana oli pukumies ja kulkuväline, komeita ja nopeita kaikki tyynni!

ilma meitä helli, sillä sateen ensi ropinat odottivat tyynesti siihen saakka kunnes olimme viimeisetkin puvut ikuistaneet. studiolla hörpimme taas kaffetta, tyytyväisinä päivän työhön kahdeksan maissa.


super upeat miehet löytyvät nimikkeillä Umberto, Niklas ja Nassim.
tyylin taikoi Jouni Mervas ja grooming osaston hoisi kuosiinsa 
Timo (TAAAS!) Karvinen sekä superbonarina ystäväni ja kolleegani Mikko Rasiloupoulos tuli pitämään huolen ettei kamera unohdu radalle ja jos pääni jäi kotiin niin joku edes laittaa muistikortin oikein päin koneeseen.
K I I T O S K A I K I L L E ! sano.

torstai 7. kesäkuuta 2012

puuroa lautaselle

tänään tuli kuvattua vähemmän puuroisaa projektia, mutta alla olevat kuvat näin tavaratalon akkunalla aamusella matkalla töihin,)





AD:na upeili Satu Velasco ja Styyliä hoiteli upeudella Milla Muurimäki ja meikin taitavasti tuunasi Timo (taas,) Karvinen.

tiistai 5. kesäkuuta 2012

laskujen maksuun


nyt. hep ja hop hop.
voi pojat miten aina on niin hankalaa aloittaa uusi kuukausi, kun edessä on kilometrien  laskemiset ja palkkojen räknääminen kaiken maailman lipuista ja lapuista puhumattakaan ja kirjanpito jajajjajaja.
uh.
pakko kait aloittaa.

kuittishown teemaksi otan nyt rakkaudelliset eleet,)



yllä olevien, Niklas ja Ada, ihanuuksien tyylin taikoi Jouni Mervas ja meikin et kuontalon suitsi Timo Karvinen

maanantai 4. kesäkuuta 2012

kesäkuu ja maanantai

mikä yhdistelmä!

sen kunniaksi studiolla on uusi asukki; robottihuuveri eli Robbis 
eli imuri, joka liikutta itseään.
ah.
ja kun vielä löytyisi joku, joka ottaa sen laatikosta vapauteen 
ja lukaisee ohjeet. 
not me.
mikko? maria? vapaaehtoisia?


ja juuh, eipä tarvitse enää huudella ken imurois. 
ah II.

perjantai 1. kesäkuuta 2012

viikonloppua,

huumaavaa sellaista!


ja kah, olen ottanunna joskus hääkuviakin. tässä yksi,)