maanantai 7. toukokuuta 2012

aloittelijan valaisukurssi 6


noin miljoona vuotta sitten (sen näkee jo kuvankäsittelystäkin=liika ei voi olla koskaan liikaa,) silloinen tiivis työryhmämme teki oman lehden, Royal Orangen, lehdenomaisen yhden numeron mainoslärpäkkeen.

sitä oli iso ilo tehdä (ehkä myöhemmin lisää materiaalia siitä laitan).

tässä beautykuvassa malli on "ajettu ahdinkoon" eli hänen edessään on pöytälevy jonka päällä on peilaavalla tarralla päällystetty kartonki, sivuillaan hänellä on styroksilevyt, valkoinen puoli sisäänpäin ja takana on styroksilevyt joihin on nuppineuloilla kiinnitetty alumiinifoliota. kaikki "hopeaa" kylmän valon saamiseksi, jos halajaisi lämpimämpää otetta kuvaan niin silloin valinta olisi kultainen silaus heijastaviin pintoihin,)


edessä on vain yksi valo, pieni softbox, mutta koska joka puolella on vain valoa heijastavaa materiaalia niin se todellakin kulkee kaikialle. lopullista kuvaa olen aikanani käsitellyt aika rankalla kädellä eli "muovittanut" oikke kunnolla,)


styylin loihti Linda Koskinen, meikin taikoi Miisa Päällysaho ja ihana mallimme Kristiina oli Paparazzissa
RO:n taittoi taitava Jenni Ahtiainen.


ja "valaisukurssin" ensimmäinen osa löytyy täältä, toinen osa täältä, kolmas osa täältä ja neljäs osa pongahtaa esiin täältä sekä vitonen löytyy tämän linkin alta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti