torstai 13. joulukuuta 2012

viedään leipä kaveriltakin


kuvauksissa, erityisesti muoti- ja kauneuskuvauksissa kunnon kuvaa tekemässä on muitakin kuin kuvaaja ja malli. linssin takana häärii ainakin meikkaaja-kampaaja, stylisti, valokuvaajan assistentti ja mahdollisesti muitakin kuvauksen luonteesta riippuen kuten tuottaja, ad, meikkaajan assistentti, stylistin assistentti jne.

KUN.
kuva ostetaan kuvapankista niin korvauksen saa enää kuvan myyjä. jos samaa työtä myydään usealle taholle jää monen palkka maksamatta!

suuri ja kansainvälisestikin toimiva Sanoma Magazines on muodostamassa omaa kuvapankkiaan kovaa vauhtia alunperin heidän julkaisemiin lehtiin tehdyistä kuvista, nyt sillä erotuksella, että edes kuvaaja ei saa maksua työstään kuvaa uudelleen myytäessä muista tekijöistä puhumattakaan. 

korvauksen saa lehtikonserni. 

jotta kuvapankin  muodostaminen olisi ensinnäkään mahdollista, uudet järjettömän tiukat sopimukset lähetettiin freelancetekijöille vajaa vuosi sitten.
aikaisemminkin sopimuspaperi oli olemassa lähes samanmuotoisena, mutta sen allekirjoittaminen ei ollut edellytys työn tekemiselle. toisin on nyt.
lehtitalosta on kovasti suuntaan jos toiseenkin vakuuteltu ettei kuvapankkia tehdä ja jos tehdäänkin niin ei sillä ole tarkoitus rahastaa.

KUITENKIN.
tämän aamun (torstai) Hesarissa oli hillittömän kokoinen Lumenen mainos uudesta tuotteesta ja siinä oli käytetty kuvaa, mikä oli kuvattu alunperin Sanoma Magazinen julkaisemaan lehteen. mainoksen malli on Lumenen sponsoroima urheilija, joten kuvaaja (toivottavasti) saa tällä kertaa hengäistä helpotuksesta, sillä oikeasti hänen pitäisi vastata itse mallin jälkivaatimuksista kuvaa uudelleen käytettäessä (sopimuksessa rahallinen etu kuuluu talolle ja vastuut tekijälle=näppärää talolle)

kolikolla on vielä toinenkin harmaa puoli, menetetyt työtunnit/-korvaukset muiltakin tekijöiltä; kuka esimerkiksi korvaa kuvauksen tehneen meikkaajan tai stylistin palkkion menetetystä kuvauksesta? Sanoma Magazineshan on pessyt kätensä kaikesta vastuusta sinä hetkenä, kun kuvan ottanut kuvaaja on paperiin nimensä laittanut. vastaavanlainen MAINOSkuvaus on kallista puuhaa, kun se tehdään 
"ihan itse ja sillee oikeesti".

alkuperäinen työtiimi, tässä esimerkkitapauksessa, on tehnyt lehteen kuvia, jolloin korvaus on lehtitaksojen mukainen eli huomattvasti pienempi kuin mainoskuvaa tehtäessä. nyt Sanoma Magazines on myynyt kuvan eteenpäin ja saanut siitä varmastikin kohtuullisen korvauksen, mutta kuka korvaa työtiimin muiden tekijöiden uupuvat korvaukset vaikka kuvaajaa ei oman työn arvo, 
edes rahallinen, kiinnosta???

KUINKA MONI KUVAAJA VOI TÄMÄN JÄLKEEN USKOTELLA ITSELLEEN, ETTÄ TALO EI TULE VÄLITTÄMÄÄN HEIDÄN TÖITÄÄN KOLMANSILLE OSAPUOLILLE??!





ja tähän sopiikin samaiselle talolle ainakanaan kuvattu kuva,
lämmöllä.







5 kommenttia:

  1. SMF:n sopimus nimenomaan kieltää yksittäisten kuvien luovuttamisen yritysten markkinointikäyttöön. Tässä tapauksessa yritys oli itse yhteydessä kuvaajaan, joka myi kuvan omasta halustaan ja parhaaksi katsomallaan hinnalla. Kuvan kohde oli hyväksynyt käytön.

    Johanna Lahti, päätoimittaja
    Me Naiset & MeNaiset Sport

    VastaaPoista
  2. Moi Johanna,
    en löytänyt sopimuksestanne tuonlaista kohtaa, jonka mainitset.

    Sopimuksessa lukee näin:

    "...Yhtiö ja sen konserniyhtiöt saavat Aineistoon ensijulkaisuoikeuden ja yksinoikeudella kaikki nykyiset ja tulevat taloudelliset oikeudet mukaan lukien Aineiston muuntelu-, muuttamis- ja edelleenluovutusoikeus." jne.

    En löytänyt kohtaa, joka kieltäisi Sanoma Magazinesia luovuttamasta kuvia yritysten markkinointikäyttöön. Voitko kertoa missä se lukee?
    Mikäli se lukee jossain SMF:n lähettämässä kysymyksiä ja vastauksia -lomakkeessa tms. niin se on mielestäni merkityksetön. Sillä vain sopimus allekirjoitetaan.

    En myöskään löytänyt kohtaa, joka jättäisi sopimuksen allekirjoittaneelle kuvaajalle oikeuden myydä SMF:lle kuvaamiaan kuvia omasta halustaan.

    Niin pitkään kuin sopimuksenne on nykyisen muotoinen, se on täysin kohtuuton ja mahdotonta allekirjoittaa ilman riskejä. Kaikki ohjeistukset ja muut kysymys ja vastaus -lomakkeissanne olevat tulkinnat pitäisi sisällyttää varsinaiseen sopimukseen ja aloittaa muutenkin neuvottelut avustajien kanssa. Nykyinen sanelupolitiikkanne ei ole sivistyneen maailman tapa.

    Jarno Kovamäki, valokuvaaja
    Studio On

    VastaaPoista
  3. Se mainitaan liitteissä, jotka ovat osa sopimusta. "Sopimus ei anna yhtiöllemme oikeutta käyttää materiaalia ulkopuolisten tahojen tuotteiden markkinoinnissa eikä epäasiallisissa yhteyksissä."

    Kommenttini pointti kuitenkin oli, että blogissa esitetyt epäilyt siitä, että SMF olisi myynyt kuvan mainoskäyttöön yritykselle, eivät pidä paikkaansa.

    VastaaPoista
  4. Aivan se on siis liitteessä, jota ei edes mainita varsinaisessa sopimuksessa. Tarkalleen ottaen löysin sen liitteestä: "Lisätietoa Sanoma Magazinesin uudesta freelancer-sopimuksesta, Yleisimmät kysymykset". Kohdasta: "Voiko julkkiksesta ottamani kuva päätyä esimerkiksi jogurttipurkkiin?"

    Varsinaisessa sopimuksessa kyseisiä hyvin epävirallisen oloisia lisätietolomakkeita ei siis mainita millään muotoa. Sanoma Magazines on myös toistuvasti kieltäytynyt sisällyttämään niitä sopimukseen, muuttamaan sopimusta tai edes neuvottelemaan.

    Kirjeessä "Freelancer-sopimukseen liittyvä ohjeistus" SMF ilmoittaa seuraavaa: "Ohjeistusta sovelletaan sopimuksiimme, ja varsinainen sopimusteksti pysyy ennallaan."

    Kuka oikeasti itseään kunnioittava journalisti voi allekirjoittaa moisen sopimuksen, johon kuuluu sivukaupalla varsinaisen sopimustekstin kanssa täydellisessä ristiriidassa olevaa tekstiä, jota tulevissa ongelmatilanteissa sovelletaan alkuperäiseen sopimukseen? Samaan aikaan kun SMF ei näytä minkäänlaista neuvottelualttiutta tai halua muuttaa varsinaista allekirjoitettavaa sopimusta.

    Ja vielä tämä tärkeä kysymys: Oliko tämän nyt kyseessä olevan kuvauksen tehnyt kuvaaja allekirjoittanut ko. avustajasopimuksen?

    VastaaPoista