muutamia kutkuttavia ajatuksia näiden soppariasioiden puitteissa olen ryövännyt muilta "jalostettavaksi" päässäni eteenpäin.
ensimmäisen loihi lausumaan ystäväni ja kolleegani Maria Miklas;
"laitetaan nolla perään."
aivan, mitä jos todellakin alettaisiin laskuttamaan lehtikuvista hintaa enemmän mainoskuvauksen mukaisesti, mutta tietenkin niin, että jokaiseen laskun riviin lisätään se nolla perään.
jos nyt lehtikuva maksaisi "suosituksen" mukaan Örkkinews -lehdessä 280€ per kuva niin uuden ajattelutavan mukaisesti se olisikin 2800€. kuvaukseen kuvaaja toi mukanaan nelja lattea (toimittajalle, kuvattavalle, assarilleen ja itselleen) yhteishintaan 15,20, mutta uuden laskutusperiaatteen mukaan se tekisikin 152€ ja assaria tarvitaan kyseisessä otoksessa koska mukana isompaa valaistuskalustoa eli hänen palkkionsa puolesta päivästä olisi 100€ ja uuden hinnoittelun mukaan 1000€.
näin kun edettäisiin, niin voisivathan nuo sopparit olla hieman ankeampiakin, koska näillä palkkiolla saisi jo säästettyä kivaa pesämunaa mahdollisiin tuleviin haasteisiin.
eikö?!
toinen, hieman sisäistä hihitystä aiheuttanut ajatus tuli stylisti K.K:n ajatuskammiosta ja nyt nimenomaan puhun oman alani kuvista eli muodista;
"kohtahan ne joutuvat tilaamaan kuvaajan Suomen Luontoliiton kuvaajien joukosta ja stylistin Perähuhkialan työväenopiston perinneneulonnan linjalta"
toki tämä saattaisi ihan piristää muotikuvaa tai ainakin uudistaa sitä, mutta jotenkin vain kokemuksen luotsaamana en siihen ihan jaksa kuitenkaan uskoa.
siis luontokuvaajia yhtään väheksymättä, uskon, että meillä kaikilla on omat syymme/mielenkiinnon kohteet, miksi kuvaamme sitä mitä kuvaammekin.
tästä esimerkkinä voin avautua omasta Luontokuvaaja oon -hetkestäni
useampi mellevä vuosi sitten olin Luhdan kuvausmatkalla Lapissa. kuvasimme toppatuotteita mallin päällä jonkun hyrskyävän joen penkereellä, kun asiakas huomasi pari vedessä hitaasti kelluvaa joutsenta. kovasti linnuista innostuen hän pyysi josko ottaisin muutaman ihkun otoksen linnuista katalogiin kuvituskuviksi.
kilttinä tyttönä otin kamerani (keskikoko) ja 80mm linssini ja lähdin kahlaamaan lumessa kohti joenrantaa ja lähemmäs niitä valkoisia höyhenhahmoja. painelin nappulaa ja jokaisella napsahduksella totesin hiljaa itsekseni tuhlaavani filmiä (tämä oli sitä lupsakka aikaa).
kuvat olivat aivan turhanaikaisia räpsyjä. niitä ei koskaan käytetty ja pitkän aikaa sen jälkeen asiakas kutsui minua Suomen Uudeksi Hannu Hautalaksi ja nauroi makeasti päälle.
no, ainakaan minä en tule koskaan uudistamaan luontokuvausta,)
