Kevät on ollut hyvin poikkeuksellinen monin tavoin kaikille kuten myös vuosittaisen apuraharuletin suhteen. Taiteen ja tieteen saralla on ollut jaossa ennätysmäinen potti rahaa alan tekijöille koronaepidemian myötävaikuttamana heikentyneen työtilanteen korjaamiseksi ja tekijöiden talouden vakauttamiseksi suhdanneherkillä aloilla.
“Muutettuani Phnom Penhiin heinäkuussa 2016 löysin Olympiastadionin ensimmäisellä viikollani tutustuessani kaupunkiin. Paikan kauneus ja omaperäisyys lumosivat minut täysin! Viikkojen vieriessä ja tuk tuk –kilometrien karttuessa aloin hahmottamaan kaupunkia paremmin löytäen joka päivä uusia hämmentävän kauniita ja omanlaisiaan rakennuksia. Etsiessäni lisää tietoa rakennuksista löysin arkkitehti Vann Molyvannin perintöä vaalivan ryhmän The Vann Molyvann Project . Tämä avasi uusia ovia etsintöihini. Rakennus rakennukselta kaivoin lisää informaatiota, tapasin ihmisiä aiheen tiimoilta ja ennen kaikkea kuvasin.
Vuosien 2016-2018 aikana kiersin perheeni kanssa kaikissa isoimmissa kaupungeissa, ja pienemmissäkin, etsien lisää rakennuksia täyttäen noin 6500 kuvattua ruutua Kambodzalaisella arkkitehtuurilla.”
Kevään aikana kävi nopeasti selväksi, että työni ei ole se asia, mikä perhettä tulee kannattelemaan juuri nyt. Tehdyt kustannusarviot palasivat takaisin ja lähes kaikki varatut työt peruttiin. Pääpaino siirtyi nopeasti kotikoulun vetämiseen ja loputtoman tuntuiseen aterioiden valmistussarkaan.
“Kambodzan lähihistoria on raaka ja verinen. Punaisten khmerien vallan kukistuttua vuonna 1979 maahan laskeutui punaisen julmuuden jälkeinen pimeys. Vihdoinkin 2000-luvun alkaessa alkoi toivo paremmasta kasvaa. Kehitys on kuitenkin ollut osittaisista harppauksistaan huolimatta hidasta, ja synkän 70-luvun satoa korjataan yhä: koulutuksen taso on vaihtelevaa, iso osa väestöstä elää keskimäärin kahdella dollarilla per päivä ja tuloerot kasvavat kasvamistaan unohtamatta aidon demokratian puuttumista. Hallituksen läheinen suhde Kiinaan on tuonut maahan rakennusbuumin, jonka kaltaista ei ole maassa nähty sitten 60-luvun kultaisen aikakauden. Tämän päivän arkkitehtuuri on kuitenkin suora toisinto Kiinassa vallitsevasta tyylistä toisin kuin 60 vuotta sitten suunniteltu omaperäinen rakennuskanta.”
Olin iloinen kevään apurahahakumahdollisuuksien kasvaneesta määrästä. Innolla tartuin mahdollisuuteen täyttäen hakemuksia ripeään tahtiin; Koneen Säätiö, Jokes, Patricia Seppälän –säätiö, Tietokirjailijat, Taike I ja Taike II, Alli Paasikiven –säätiö ja Finnfoto (kaikkia en edes taida enää muistaa). Painopiste kaikissa tuntui olevan avun antaminen työtilanteen surkastumisen aiheuttamaan taloudelliseen tilanteeseen ja mahdollisuus toteuttaa omia projekteja kunnes tilanne normalisoituu.
“Kambodza itsenäistyi kesällä 1953 oltuaan lähes seitsemänkymmentä vuotta Ranskan siirtomaavaltana. Ajanjakson vaikutus näkyi arkkitehtuurissa vahvasti isoimmissa kaupungeissa vaikkakin uudet tuulet rakennustyylissä olivat alkaneet puhaltaa pikku hiljaa jo 30-luvulta alkaen. 40- ja 50-luvuilla Kambodzasta lähti opiskelemaan arkkitehtuuria Ranskaan joukko nuoria miehiä (mm. Vann Molyvan, Lu Ban Hap ja Seng Suntheng), jotka palatessaan kotimaahansa olivat täynnä uusia ideoita.
Itsenäistymisen jälkeen kuningas Norodom Sihanouk aloitti mittavan maan uudelleenrakentamisen. 60-luvulla Kambodza oli Kaakkois-Aasian nopeimmin kehittyvä maa, jolle oli muotoutumassa selkeä oma identiteetti.
Kuningas näki nuorissa arkkitehdeissa olevan potentiaalin ja antoi heille tilaa luoda uutta, omaperäistä kaupunkikuvaa. Modernia uutta tyyliä syntyikin kaikkiin suurimpiin kaupunkeihin, eikä vain pääkaupunki Phnom Penhiin. Viimeisimmät kultaisen aikakauden rakennukset valmistuivat amerikkalaisten pommitusten alla 70-luvun alussa.
Tyylisuunnan ehdoton liikkeellepaneva voima oli kuningas Norodom Sihanouk, jonka visio modernista ja kehittyneestä Kambodazasta oli kaikenkattava sisältäen rakennuskannan uusimisen lisäksi infrastruktuurin modernisoinnin, koulutuksen ja terveydenhuollon päivittämisen sekä turismin ja taiteen kehittämisen.
Aluksi ranskalaisten arkkitehtien vaikutus tyylisuuntaan oli selkeä, mutta nopeasti paikalliset arkkitehdit saavuttivat lisää itsevarmuutta lisätä selkeästi kambodzalaisia elementtejä suunnitelmiinsa ja nivoa niitä saumattomasti moderneihin elementteihin.
1960-luvulla Phnom Penhiä kutsuttiinkin Aasian helmeksi sen monien The New Khmer Architecture –tyylisuunnan rakennusten vuoksi.”
Omalla tavallani taidan onnistuneeni erinomaisesti hakuprosesseissa. Koko kevään ”olo on ollut kuin Kekkosen vastaehdokkaalla Westerhomilla vuoden 1978 valitsijamiesvaalien tulosta kuunnellessa: Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen” oman tasaisen hylsy, hylsy, hylsy -huminani alla. Olen onnistunut vakuuttamaan kaikki apurahahakemusten arvioijat, että en tarvitse taloudellista tukea sekä projektini mielenkiinnottomuudesta. Saavutus sekin.
“Moni rakennus säilyi kuin ihmeenkaupalla punaisten khmerien tuhovimmalta, ja tänä päivänä suurin uhka jäljelle jääneille rakennuksille onkin häikäilemätön liberalismi yhdistettynä nopeaan taloudelliseen kasvuun. Monet The New Khmer Architecture –kulta-ajan rakennukset ovatkin huonossa kunnossa. Vain muutamia rakennuksia on peruskorjattu ja käytetään yhä säännöllisesti kuten mm. Chaktomuk Compoundia, Chaktomuk Conference Hallia ja Chenla Theateria.
Kuuluisin The New Khmer Architecture -ajan arkkitehdeista oli Vann Molyvann. Muita tärkeitä ajan arkkitehtejä olivat mm. Lu Ban Hap, Chhim Sun Fong (uskotaan kuolleen punaisten khmerien vallan aikana), Seng Suntheng ja Mam Sophana. Unohtaa ei kuitenkaan sovi, että Kambodzassa vaikutti samaan aikaan myös ei-paikallisia arkkitehtejä ja insinöörejä joiden panos aikakauden rakennuskantaan oli merkittävä kuten mm. venäläinen Vladimir Bodiansky, Madagascarissa syntynyt Gérald Hanning ja Tunisian ranskalainen Henri Chatel sekä ranskalainen arkkitehtiduo Leroy & Mondet.”
Ymmärrän hyvin hakijoiden suuren määrän. En ole yksin muuttuneessa tilanteessa, enkä ainut kielteisen päätöksen saanut. Se ei kuitenkaan poista pettymystäni. Henkisesti apurahahakemushylsyt ovat olleet kuluttavia, sillä jokainen EI asettaa ideasi ja taitosi hylättyjen hyllylle yhä uudelleen ja uudelleen.
“Ottaen huomioon ajanjakson rakennuskannan omaperäisyyden ja levinneisyyden Kambodzassa siitä on lehtiartikkeleita lukuun ottamatta kirjoitettu hämmentävän vähän. Kirjoja kattavasti aiheesta löytyy kaksi sekä yksi dokumenttielokuva Vann Molyvannista.”
Haluan yhä tehdä tämän kirjan, sillä mitään vastaavaa ei ole aikaisemmin häikäisen kauniin
New Khmer Architecture -tyylisuunnan tiimoilta julkaistu.
Hetken kuitenkin vielä hengittelen pettymysmaratoniani pienemmäksi.
Onnittelen lämpimästi kaikkia apurahasaajia ja
paljon voimia kaikille ilman niitä jääneille!
