maanantai 26. maaliskuuta 2012

ihku työpaikka tarjolla

hei sinä reipas tyyppi, jolle reilut sopparit eivät ole niin kovin tärkeitä. juuri sinua odottaa unelmatyöpaikka Sanoma Magazinessa. ja aivan, kyseessähän ei ole SMF:n uuden kuvapankin kuvajohtajan virka, ei ei ei,)

ja alle kopsaan SMF:n työpaikkailmoituksen, jossa tosi kovasti yritetään välttää toimenkuvan oikeaa luonnehdintaa, välttää ettei tulisi ikävästi mieleen heidän uusien freelancersopimustensa sisältö (huttua-ja-hattaraa-eli-smf-vastaan).

ja alla tiedot unelmaduunista (ja sopivia työvaate-ehdotuksiakin kaupan päälle,);



"Sanoma Magazines Finland on Suomen suurin aikakauslehtikustantaja ja markkinajohtaja naisten- ja perhelehdissä, tietotekniikan kuluttajalehdissä sekä lasten ja nuorten julkaisuissa. Kustannamme myös yritysjulkaisuja ja panostamme digitaaliseen mediaan. Palveluksessamme on kustannustoiminnassa noin 600 ja puhelinmyyntitoiminnassa noin 180 henkilöä. Vuoden 2010 liikevaihtomme oli 201,4 miljoonaa euroa.

Olemme osa Sanoma-konsernia, joka on yli 20 maassa monipuolisesti toimiva vahva eurooppalainen mediakonserni.

Kuvajohtaja Sanoma Magazinesiin

Liiketoimintayksikkö:Aikakauslehdet
Hakuaika päättyy:10.04.2012
Sijainti:Lapinmäentie 1, Helsinki
Tehtävän kuvaus:Kehitämme kunnianhimoisesti aikakauslehtiemme visuaalisuutta ja kuvakerrontaa. Haluamme olla alan edelläkävijä ja tarjota lukijoillemme ainutlaatuisia lukuelämyksiä.

Etsimme Aikakauslehdet-yksikköömme kuvajohtajaa, jonka keskeinen tehtävä on olla mukana luomassa yhtiöömme kunnianhimoista visuaalista kulttuuria. Kuvajohtaja vastaa kahdeksanhenkisen Kuvakeskuksemme johtamisesta ja vahvistamisesta sekä aikakauslehtiemme kuvastrategian luomisesta. Hän on Aikakauslehdet -yksikön johtoryhmän jäsen. 
Edellytykset:Olet kuvajournalismin näkemyksellinen ja monipuolinen ammattilainen ja hallitset luovan työn johtamisen. Osaat jakaa omaa asiantuntemustasi ja innostustasi. Sinulla on vahva käsitys siitä, mihin suuntaan visuaalista tarinankerrontaa pitää monikanavaisessa mediaympäristössä viedä. Tunnet median muuttuvan kilpailukentän sekä alan kansainväliset suuntaukset.
Lisätietoja:Riitta Pollari, puh. 09 120 5305, 27.3. klo 15.30-17 ja 29.3. klo 16-17."

ja teksti lainattu täältä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti