perjantai aamu aukesi kirpsakkana ja pakkasen karaisemana. pakkasimme koukut, nailonarua, rautalangat, klipsut ja klemmarit laukkuhimme ja suuntasimme kohden Vladimirin palatsia Nevan Rantakadulle. palatsi sijaisee Talvipalatsista parin korttelin päässä joten ohimennen tuli nähtyä myös Talvipalatsin aukio keskellään suomalaisesta kivestä tehty enkelipatsas kivikeppinsä huippuna.
omassa palatsissamme meidät vastaanotti hieman takakireä naisihminen, jonka kireysaste syveni päivän kuluessa entisestään. siinä vaiheessa, kun käväisimme hakemassa 60 pulloa kuohuvaa avajaisiimme, hänen nutturansa pinnit revähtivät auki täysin ja hänen kokovartaloturkkinsa selässä roikkuva näätäeläimen pääkin heräsi henkiin; "kun minulla on kirjallisuusiltamat niin kymmenen pulloa riittää viidellekymmenelle ihmiselle vallan mainiosti!"
tyynesti kannoimme laatikkomme kylmään ja toivoimme niiden olevan siellä yhä seuraavanakin päivänä.
ripustus sujui lupsakasti. tosin hieman Mikkoa ja minua jännitti aina, kun yksi jos toinenkin palatsin työntekijä kävi kuikuilemassa kuvia ja supattivat ohessa hiljaa.
pelkäsimme lipsuneemme liikaa paljaanpinnan puolelle, sillä olimme saaneet aika tarkat ohjeet siitä, mikä saa ja mikä ei saa näkyä.
ja lisää aiheesta
oi tuo keskimmäinen on kaikessa rentoudessaan ja itsevarmuudessaan yhä ja edelleen lumoava! aivan kuin hän olisi kaikki maailman naiset ja silti vain yksi monista.
VastaaPoista